Neljänsuora
Yksi maamme suosituimmista iskelmäyhtyeistä "Neljänsuora" julkaisi viidennen albuminsa "Teetä ja paahtoleipää" 18. helmikuuta 2009.
Viidestä kolmekymppisestä nuoresta miehestä koostuva Neljänsuora julkaisi ensimmäisen Sun kanssa -levynsä jo vuonna 1998 ja on sen jälkeen villinnyt tanssipaikkoja nuorekkaalla ja tuoreella musiikilla 150 keikan vuosivauhdilla. Kolmen alkuperäisjäsenen (Antti Ketonen, Esko Mäki, Juha Mäki) unelma täyttyy viimeistään nyt viidennen levyn kohdalla, kun ensimmäisenä sinkkuna julkaistu kesähitti "Tuulikki, pidä huivistasi kii" valittiin viime kesän parhaaksi tanssihitiksi. Petri Somerin ja Lasse Wikmanin kappaleen tuottivat Brightboy-yhtyeen popkeisarit Antti Wessman ja Eero Alasuutari. Myös levyn nimisingle on saanut radioissa hyvin soittoaikaa ja kolmanneksi singleksi valitun kauniin balladin ”Siipirikko” on säveltänyt ja sanoittanut Petri Munck. Viimeisin single "Mansikkaa ja valkoapilaa" jatkaa albumin hienoa listamenestystä. Vierailevana artistina tällä raidalla kuullaan Osmo Ikosta ja Miss Saanaa.
Tuplaklikkaa videoita, niin ne avautuvat uuteen ikkunaan!
Uusi albumi nousi heti julkaisuviikollaan Suomen Viralliselle Albumilistalle. Paikallisradioiden musiikkitoimittajat valitsivat levyn helmikuun parhaaksi albumiksi. Kovasti kehuttu uutuuslevy on nostanut Neljänsuoran kotimaisen iskelmän eliittiin.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Riikka Lahtinen 010 841 7514
riikka.lahtinen[@]warnermusic.com

Jäsenet

Antti Ketonen, laulu
Juha Mäki, kitara ja viulu
Esko Mäki, rummut
Jarkko Pietilä, koskettimet
Jussi Välimaa, basso ja trumpetti